UUTTA OPISTOLLA LUKUVUONNA 2016-17!

Kirjoittajakoulutus

Kirjoita tarinaasi uusia alkuja! Lähde mukaan etsimään omaa ääntäsi vuoden mittaiselle matkalle kirjoittamisen koulutusohjelmaan! Vuoden aikana tutustut monipuolisesti erilaisiin tekstin takomisen osa-alueisiin ja teroitat kynääsi niin käsikirjoittajana, runoilijana, sisällöntuottajana, sanoittajana, toimittajana kuin dramaturginakin.

Kirjoittamisen koulutusohjelmassa voit suorittaa myös osia Jyväskylän avoimen yliopiston Kirjoittamisen perusopinnoista, jotka voit hyväksilukea myöhemmissä opinnoissasi. Koulutuksen myötä pääset omakohtaisesti tutkailemaan vahvuuksiasi kirjoittajana ja saat monipuolisia valmiuksia erilaisten tekstien tekemiseen ja lukemiseen yksin ja yhdessä.

Kirjoittamisen koulutusohjelma tekee yhteistyötä opiston muiden koulutusohjelmien, etenkin teatterikoulutuksen ja musiikin koulutusohjelman kanssa. Myös koulutusten sisältöjen yhdisteleminen on mahdollista, kysy lisää!

Koulutuksessa on opiskelumaksu

Pääsyvaatimuksena koulutukseen on peruskoulun suorittaminen ja kiinnostus alalle. Muuta pohjakoulutusta ei vaadita.

Sisällöt

• Luovan kirjoittamisen työpajoja (lyriikka, proosa, draama)
• Dramaturgian työpajoja ja yhteistyötä teatterikoulutuksen kanssa
(käsikirjoitus, adaptaatio, ohjaussuunnitelma, pienoisproduktiot)
• TV-käsikirjoittamisen ja tekstieditoinnin työpajat
• Lyhytelokuva-, musiikkivideo- ja pelikäsikirjoittamisen työpajat
• Laululyriikkatyöpajan, rap-pajan ja yhteistyötä musiikin koulutusohjelman kanssa
• Markkinointi- ja mainontaworkshopin
• Toimitus- ja tiedotustyöpajan
• Dokumenttiteatterityöpajan
• Kirjoittamisterapiatyöpajan
• Satu- ja lastenrunotyöpajat sekä yhteistyötä lastenohjaaja-koulutuksen kanssa
• Valinnaisia opintoja ja lisäopintoja
(esim. teatteri-ilmaisu, musiikki, visuaalinen ilmaisu)

Katso myös koulutuksen Facebook -sivut

Jätä hakemus


 


Lisätietoa

Kirsi Haukimäki
Tehtävä: Koulutussihteeri
Puh. +358 (0)44 752 2716
Sähköposti:
Ari Kauppinen
Tehtävä: Opettaja
Toimenkuva: musiikki, ryhmänohjaaja
Puh. +358 (0)44 752 2756
Sähköposti:

 

 

 
JKO | JYVÄSKYLÄN KRISTILLINEN OPISTO
Laadukasta koulutusta jo vuodesta 1942 | Sulkulantie 28 | 40520 Jyväskylä | 014 3348 000