Jyväskylän Kristillinen Opisto

Opiston visio 2011

Jyväskylän kristillinen opisto välittää iloa, eloa ja älyä ja toimii vahvan osaamisen ja yhteistyöverkoston pohjalta monimuotoisena oppimiskeskuksena sekä eri-ikäisten ihmisten herännäishenkisenä, monikulttuurisena ja turvallisena kohtaamispaikkana. Opiston toiminnassa korostuu suvaitsevaisuus, kansainvälisyys ja kestävä kehitys.

Opiston arvot

Jyväskylän kristillisen opiston arvopohja on kristinuskossa ja herännäisyyden seuraliikkeessä. Tästä elämisen, ajattelemisen ja hartauden harjoittamisen tavasta nousevat arvomme ovat:

  • Luovuus ja rohkeus
  • Menestyminen muuttuvassa toimintaympäristössä edellyttää innovatiivisuutta, hallittua riskinottamista, uutta ajattelua ja tarvittaessa rohkeutta luopua vanhoista toimintatavoista. Rohkaisemme luovuuteen ja koemme tulevaisuuden positiivisena haasteena.

  • Yhteisöllisyys
  • Toimimme siten, että opiskelijat, muut asiakkaat ja henkilöstö kokevat Jyväskylän kristillisen opiston turvalliseksi ja viihtyisäksi opiskelu- ja työpaikaksi. Edistämme vuorovaikutusta ja tuemme opiston päätöksillä yhteisöllisyyttä ja ihmisläheisyyttä. Tiedostamme opiskelijoiden, muiden asiakkaiden ja henkilökunnan tarpeet ja otamme ne huomioon päätöksenteossa. Toimintamme tavoitteena on inhimillinen, hyvinvoiva monikulttuurinen työyhteisö. Edistämme toiminnassamme myös kestävää kehitystä.

  • Suvaitsevaisuus
  • Kunnioitamme opiskelijoitamme, muita asiakkaitamme ja toinen toistamme sekä arvostamme monikulttuurista ympäristöä. Kehitämme suvaitsevaisuutta osana työyhteisöä ja koulutustoimintaamme. Noudatamme yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja kohtelemme opiskelijoita, muita asiakkaitamme ja henkilöstöämme oikeudenmukaisesti kaikissa tilanteissa.

     

     

     
    Takaisin
    Takaisin ylös
    Suurenna tekstiä
    Pienennä tekstiä
    Tekstin koko
     
    Sulkulantie 28 | 40520 Jyväskylä | Puh: 014 3348 000 | Fax: 014 3348 001 | toimisto(ät)jko.fi Anna palautetta Sivukartta