Jyväskylän Kristillinen Opisto

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan
ammattitutkinto

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnon suorittanut voi työskennellä iltapäiväkerhossa, päivähoidossa, koulussa, kansalais- ja järjestötoiminnassa, vapaa-aikakeskuksissa sekä seurakunnan lapsi- ja perhetyössä ja myös itsenäisenä yrittäjänä.

Tutkinnon edellyttämä ammattitaito osoitetaan näytöillä. Näyttöihin valmistava koulutus on monimuoto-opiskelua, johon kuuluu 2 - 3 lähiopetuspäivää kuukaudessa, itsenäistä opiskelua sekä työssäoppimista. Koulutuksen kesto on noin 1,5 - 2 vuotta (riippuen opiskelijan henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta) ja sen voi suorittaa oman työn ohella.

Pääsyvaatimukset

Pääsyvaatimuksena tutkintoon valmistavaan koulutukseen on ylioppilastutkinto / lukion päästötodistus tai peruskoulu ja työkokemusta sekä alan työpaikka. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksena omalla työpaikalla. Tällöin työpaikkasi ja alueesi oppisopimustoimisto solmivat varsinaisen oppisopimuksen, minkä jälkeen voit hakea oppilaitokseemme teoriaopetukseen. Ensin tarvitset siis työpaikan ja yhteydenoton alueesi oppisopimustoimistoon. Voit opiskella myös monimuotokoulutuksena, tuolloin valmistava koulutus ja näytöt maksavat 350 euroa. Kysy myös mahdollisuutta kokopäiväopiskeluun!

Mikäli sinulla on pitkä työkokemus alalta ja omaat tarvittavan ammattitaidon, voit osallistua vain tutkinnon näyttöihin, ilman valmistavaa koulutusta. Kysy näyttöjen suoritus- ja hakuaikoja opistolta.

Opintojen sisällöt

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan koulutus pohjautuu ammattitutkinnon perusteisiin. Valmistava koulutus muodostuu neljästä pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta tutkinnon osasta. Tutkinto on valmis, kun pakolliset tutkinnon osat on suoritettu hyväksytysti, valmistavasta koulutuksesta saat erillisen todistuksen.

Pakolliset tutkinnon osat

  1. Ohjaajan työn lähtökohdat
  2. Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen
  3. Toiminnan ohjaaminen
  4. Yhteistyö ja ammatillinen vuorovaikutus

Valinnainen osa

  1. Yrittäjyys
Hakeminen 
Hakulomake
Opiskelukustannukset
Opintojen kesto
Opistolla asuminen
Oppisopimus


Lisätietoja


Räsänen Mari
Opettaja, Jyväskylän Kristillinen Opisto
ammattitutkinnot, näytöt
kasvatusaineet

Gsm +358 (0)50 389 9638
Email
 
Takaisin
Takaisin ylös
Suurenna tekstiä
Pienennä tekstiä
Tekstin koko
 
Sulkulantie 28 | 40520 Jyväskylä | Puh: 014 3348 000 | Fax: 014 3348 001 | toimisto(ät)jko.fi Anna palautetta Sivukartta