Blogi

Tunnelmia ja tapahtumia opiston arjesta

Opiskelijana maailmalla

Perjantaina 9. joulukuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Minulla ei ollut mitään odotuksia koulun suhteen.

Pelkäsin ja luulin tulevani olemaan yksin, mutta sain heti kavereita asuntolasta jotka ovat myös luokallani.

Pelotti myös lähtee pois kotoa jyväskylään ihan yksin, vaikka jyväskylä oli tuttu kaupunki.

Minusta tuntui pelottavalta, mutta myös kivalta lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Jyväskylän on minulle tuttu kaupunki pienestä pitäen, koska kummini asuvat siellä.

Opinnot eroavat sillä tavalla yläkoulun opiskelusta, että lukujärjestys on joka viikko erillainen eli ei ole tarkkaa lukujärjestystä jota voisi opetella ulkoa. Ensimmäisenä vuonna on attoaineita (matikka, englanti yms) , mutta sitten on vähän itse ammattiin liittyviä opintoja. On etätyöskentely päiviä/tunteja. Paljon tehdään tietokoneilla erillaisia tehtäviä.

Opinnot vaikuttavat tällä hetkellä mielenkiintosilta.

Opiskelu on helpompaa kuin alussa koska on tottunut tehtävä määriin ja tietää mistä löytyy mitäkin.

Sara LPP16S

 

Ei kommentteja

Opiskelijana maailmalla

Perjantaina 9. joulukuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Itsenäisyyspäivä. Neljä kuukautta opintoja takana. Ensimmäinen lukukausi lähes suoritettu. Puoli vuotta uudessa kaupungissa asuttu. Olo on ollut kuin kiiltomadolla hississä, ei hajuakaan mitä tapahtuu, mutta vauhti on kova ja vähän naurattaa. Kaikki on niin kovin uutta ja jännittävää.

Olen aina halunnut työskennellä lasten kanssa. 16.6.2016 istuin sängylläni Joutsenossa ja avasin varovaisesti nettiselaimen. Kirjauduin sisään opintopolkuun ja siellä se luki. Minut oli valittu opiskelemaan lastenohjaajaksi Jyväskylän kristilliseen opistoon. Istuin hetken paikallani sanomatta sanaakaan, tuijotin vain näyttöä. Mietin, että nytkö se tapahtuu. Muutto pois kotoa täysin uuteen ja vieraaseen kaupunkiin, oma asunto, uudet ihmiset, uusi koulu, uudet opinnot. Uusi ammatti.

Jyväskylään muutin heinäkuussa. Asunnon löysin yllättäen helposti ja vielä hyvältä paikalta. Muuttaessa kaikki oli kuitenkin hyvin outoa. Kaupunki tuntui valtavalta. Kassaneiti katsoi kummastuneena kun pienen kylän tyttö toivottelee hyvää päivänjatkoa ja mukavaa työpäivää. Joutsenossa kaikki tuntevat toisensa ja tietävät enemmän elämästäsi kuin sinä itse. Täällä on niin paljon vilinää ja vilskettä, etteivät tututkaan välttämättä huomaa kun kuljet ohi.

Ensimmäisellä viikolla etsin keskustassa apteekkia ja soitin ystävälleni kysyäkseni missä se on. Kun kuvailin missä kohtaa keskustaa seison, tuli vastaus "käännyppä kuule ympäri, se on selkäsi takana.". Olin kulkenut siitä ohi kolmesti. Tämä kuvastaa hyvin ensimmäisiä viikkojani täällä. Minulla ei ollut mitään hajua mistä löytää posti tai lähin kauppa. Google maps muodostui parhaaksi ystäväkseni ensimmäisen kuukauden aikana. Sen avulla opin pikkuhiljaa tuntemaan Jyväskylää. Muutos tänne tullessa oli kuitenkin hurja.

Kun koulu alkoi elokuussa, olivat odotukset korkealla ja jännitys aiheutti väkinäistä hymyä. Mitä minä teen? Mihin minä menen? Missä kouluni edes sijaitsee? Ei mitään hajua. Onnistuin kuitenkin eksymään oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Saavutus sinänsä. Olisiko paikalla tuttuja pääsykokeista? Saisinko uusia ystäviä? Jännittääkö muita yhtä paljon? Sain vastaukset näihin kysymyksiin ensimmäisten viikkojen aikana. Oli tuttuja, olen saanut ystäviä, ja kyllä jännitti. Pikkuhiljaa kaikki alkoi olla selvää. Tai ei siis läheskään kaikki. Mutta ne asiat mitä nyt ymmärsi ajatella ensimmäisten viikkojen aikana.

Mitä pidempään opintoja on kertynyt taakse, sitä enemmän on tullut kysymyksiä. Onneksi ihana opiston väki on auttanut kaikissa murheissa ja huolissa. "Ei mitään hätää, kyllä kaikki selviää!" sanoi ryhmänohjaajani ensimmäisenä päivänä. Ei ehkä ihan näillä sanoilla, mutta asian ydin oli tämä. Se rauhoitti mieltä. No, niin paljon kuin mikään nyt ylipäänsä pystyi rauhoittamaan sinä päivänä. Sen olen opintojen aikana oppinut huomaamaan. Ei mitään hätää. Kaikki järjestyy.

Alkuun opinnot tuntuivat todella jännittäviltä. Kuten sanoin, kaikki oli uutta. Ei aiempaa kokemusta ammatillisista opinnoista. Vain lukiosta. HOPS-keskustelu selkeytti monia asioita. Miten opinnot etenevät, mitä aineita minun tulee lukea, ja kuinka paljon. Millaisia asioita on tulossa eteen.

Lukio-opinnoista opiskelu ammatillisessa koulutuksessa eroaa täysin. Minulla ei siis ollut mitään hajua, mitä odottaa, tai mitä eteen tulee. Lukiossa käydään paljon teoreettisia aineita, istutaan nenä kiinni kirjassa, käydään läpi koeviikkoja ja koko jakson ajan on sama lukujärjestys. 6-7 viikkoa opinnot toistavat itseään, jokainen viikko on samanlainen. Lukiossa opiskelet teoriaa, et käytäntöä. Opistolla lukujärjestys taas vaihtuu joka viikko. Ei kahta samanlaista päivää. Tämä on tuonut mukavaa vaihtelevuutta opintoihin. On työssäoppimisia ja käytäntöä. Saa oppia konkreettisesti. Tämä on itselle todella tärkeää, koska opin paremmin tekemällä ja kokeilemalla. Toki opistollakin on teoriaa, mutta se tuntuu erilaiselta. Kaikessa keskitytään pääsääntöisesti lapsiin ja omaan alaan. Ei tarvitse ymmärtää solun toimintaa ja rakennetta tai muistaa kaikkia USA:n presidenttejä. Saa keskittyä siihen aiheeseen ja näkökulmaan mikä itseä kiinnostaa. Tämä on ollut todella tervetullutta.

Sanon tekstissäni usein, että ei ollut mitään hajua asioista. No nyt, kun on neljä kuukautta takana, voin sanoa, että olen tullut oikeaan paikkaan ja olen löytänyt tämän kadonneen hajun. Ala tuntuu omalta, jännitys on kaikonnut, ja kouluun meneminen on mukavaa. Motivaatio on edelleen yhtä korkealla kuin aloittaessa, vaikka syksyn pimeys onkin aiheuttanut väsymystä. Kysymysten määrä on vähentynyt. Kaikki on järjestynyt, aivan kuten ryhmänohjaajani lupasi. Alkuun verrattuna hissikyytini on tietyiltä osin rauhoittunut, mutta vauhti on toisaalta edelleen kova. Olen päässyt mukaan tutor-toimintaan, opastamaan vierailijoita koululle, sekä tekemään pientä projektiakin. Lyhyessä ajassa on päässyt mukaan kaikennäköiseen. Odotan innolla seuraavaa kahta ja puolta vuotta opistolla, ja sitä, olenko edelleen kiiltomatona hississä, onnellisena jalat ilmassa.

Janina LPP16S

 

Ei kommentteja

Opiskelijana maailmalla

Perjantaina 9. joulukuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Aloitimme tämän kouluvuoden elokuussa. Jännittyneenä astelimme aamulla opistoa kohti. Kun näimme meidän ryhmämme, olomme helpottui. Ryhmä vaikutti todella kivalta ja ryhmänohjaaja otti kaikki hymyillen vastaan.

Opinnot ovat yläasteeseen verrattuna paljon itsenäisempiä ja vastuuta on enemmän omasta opiskelusta. Tehtävän antoon pitää kiinnittää entistän enemmän huomiota, että tehtävistä selviää hyvillä arvosanoilla. Parasta on kuitenkin ollut kuitenkin mukavat uudet tyypit ja mukavat ja reilut opettajat.

sofia ninni nella

 

Ei kommentteja

Opiskelijana maailmalla

Perjantaina 9. joulukuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Aloitimme lastenohjaaja opinnot Jyväskylän Kristillisessä Opistossa tänä syksynä 2016. Ensimmäisenä päivänä tuntui jännittävältä, mutta samaan aikaan oli myös odottava tunne. Ensimmäiset viikot menivät tutustuessa uusiin luokkalaisiin, ryhmänohjaajaan ja kouluun. Leikimme paljon tutustumisleikkejä, on yllättävän vaikeaa keksiä, mikä eläin olisin ja miksi. Pikkuhiljaa ryhmä alkoi tuntua tutulta ja tuli enemmän rohkeutta.

Opinnot etenivät nopeasti ja tehtäviäkin alkoi tulla. Olemme tehneet paljon ryhmätehtäviä ja niissä onnistuminen on tuntunut mukavalta. Yläkouluun verrattuna on paljon enemmän ryhmissä tehtäviä projekteja ja muita tehtäviä, jotka harjoittavat tulevaa ammattia. On enemmän vastuuta ja itse pitää huolehtia, että tehtävät tulevat tehdyiksi ja poissaolot korvatuksi.

Tällä hetkellä opinnot ensimmäisen syksyn jälkeen tuntuvat mukavilta ja välillä myös hankalalta, jos tehtävät meinaavat kasaantua. Alun hämmennyksen jälkeen nyt tuntuu hyvältä ja on kivaa opiskella mieluista alaa.

Krista K. ja Anu LPP16S

 

Ei kommentteja

Haastattelu

Perjantaina 9. joulukuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Haastattelu: Sanni Lehtolainen


8.11.2016, on kaunis tiistaipäivä. Kello on melkein kaksi, kun riennän odottamaan Sulkulan aulaan. Haastateltavaani ei vielä näy, joten pyyhkäisen huomaamattomasti suupieltäni, sillä kahvipaussilla oli tarjolla hyvin mehukkaita mokkapaloja. Kauaa minun ei tarvinnut odotella, kun jo hymyileväinen nainen pyyhältää sisään isoista ovista vähintään yhtä kiireellä kuin minä äskettäin. Tervehdimme ja lähdemme alakertaan etsimään rauhaisaa paikkaa juttutuokiollemme.
Pian löydämmekin tyhjän luokkahuoneen. Ilmapiiri on rento ja rupattelu vaivatonta. Laitan nauhurin äänittämään ja asetan sen keskellemme valmiina pitkille vastauksille - kirjoituskäteni kiittää tästä mahdollisuudesta. Vastapäätä istuvan naisen nimi on Sanni Lehtolainen ja hän on kasvatus- ja ilmaisuaineiden opettaja.

"Käytännössä opetan eri linjoille. Tänä vuonna on nyt aika paljon ilmaisuaineita, vuodesta riippuen joskus kasvatusaineita enemmän ja vähemmän."

Alan kysellä lisää ja seuraavaksi tahdonkin tietää mikä sai Sannin hakeutumaan tälle alalle.
"Vahinko. Silloin kun minä olin nuori 18-vuotias, niin äiti täytti hakupaperit ja sanoi, että laita nimi alle. Sitten satuin pääsemään valintakokeisiin ja haastatteluihin, pääsin sisään ja sitten se vaan elämä vei sitä kautta. Ihan vahingossa. Äidin aloitteesta", Sanni sanoo ja nauramme iloisesti. Pystyn hyvin kuvittelemaan tilanteen.


Kysäisen, kauanko hän on työskennellyt täällä ja saan kuulla hänen olleen opistolla kohta 14 vuotta. Sanni kertoo viihtyneensä hyvin ja toteaa: "Tämän kokonen oppilaitos on kiva, kun täällä saa tehdä niin paljon monenlaisia asioita."

Sannille antoisinta työssä on opiskelijoiden kohtaaminen. Hänestä on todella mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea opiskelijoissa tapahtuu, kuulla heidän ajatuksensa ja saada tietää millaisia asioita he kohtaavat. Haastavinta on jatkuva muutos. Asiat muuttuvat niin nopeasti, että saa urakoida pysyvänsä kyydissä. "Ja sit mä oon hirveen sotkunen", Sanni toteaa nauraen. "Se on suuri haaste. Pitäisi pitää työpöytä siistinä." Hekotellen pystyn samaistumaan tilanteeseen.

Sannin toinen ammatti on taideterapeutti, ja sitä ammattia hän toteuttaa iltaisin. Ala kiinnostaa minua itseäni, joten pyysin häntä kertomaan asiasta lisää. Hän ajatteli elämässä olevan tärkeintä se, miten ihmiset oppivat olemaan toistensa sekä itsensä kanssa. Se ajatus vei hänet opiskelemaan taideterapiaa Helsinkiin, jossa opinnot kestivät neljä vuotta. "Se on ollut musta hirveen iso asia sen kannalta, että siinä oppii itseäänkin ymmärtämään vähän paremmin."

Tässä vaiheessa kuulimme jonkun olevan ovella. Koimme pienen jännitysnäytelmän kesken haastattelun tuijottaessamme ovea. Pian selvisikin, että meidän pitäisi jatkaa jutteluamme muualla. Lähdemme etsimään toista luokkaa ja onneksi löydämmekin huoneen, jossa pystymme olemaan loppuajan rauhassa.

Sanni jatkaa taideterapiasta puhumista. Häntä kiinnostavat eritoten monitaiteiset jutut, koska niissä voi hyödyntää ihmisen kaikkia hyviä puolia. Heitän jatkokysymyksen, että keitä taideterapia sitten auttaa. Saan vastaukseksi, ettei diagnoosilla tai taidoilla ole mitään väliä, mutta täytyy osata asennoitua ja heittäytyä tekemään. "Että onko taide sellainen, jonka kautta mä voisin suostua lähteä tutkimaan itseäni."

Siirrymme terapiasta takaisin opistomaailmaan, ja seuraava kysymykseni onkin: "Millainen oli ikimuistoisin päivä tai hetki, jonka olet viettänyt opistolla?"

"Mä muistan hirveen hyvin sellaisen kauhuskenaarion, kun tulin ensimmäisenä päivänä tänne. Mut talutettiin tuonne ryhmän eteen, jotka oli aikuisia ihmisiä. Mä olin silloin 14 vuotta nuorempi, mutta tämmöisenä aikuiskouluttajan uralla aika alussa. Mut jätettiin yksin sen aikuisluokan kanssa ja kaikki silmät tuijotti mua ja musta tuntu, että hävis kaikki päästä mitä mun piti ajatella. Se oli sellainen pysähdyttävän hirvittävä hetki. Sen muistan voimakkaimmin, mutta paljon on oikeesti hyviä hetkiä. Onneks ollu niitäkin, että ei pelkkää kauhua. Kyllä mä oon tykänny täällä olla", Sanni toteaa nauraen.

Tämän jälkeen Sanni kertoo vielä, että hyviä hetkiä opistolla on, kun on löytynyt opiskelijan tai ryhmän kanssa yhteinen ymmärrys ja sävel johonkin hommaan. On jaettu tunne siitä, että tämä on järkevää ja tärkeätä. Tällaisia hetkiä Sanni tuntee kokevansa usein.

Haastattelu alkaa lähennellä loppuaan. Kysäisen kuitenkin vielä kepeän bonuskysymyksen: "Mitä aiot tehdä tämän haastattelun jälkeen?"

Sanni naureskelee ja miettii hetken, mitä olikaan aikeissa tehdä, kunnes vastaa menevänsä työpaikkakäynnille katsomaan opiskelijaa työelämässä. Kiitän häntä hauskasta sekä mielenkiintoisesta haastattelusta ja ikuistan vielä hänen pohdiskelevan olemuksensa kameran filmille.

Mitäkö haastattelija tekee haastattelun jälkeen? Lähtee ulos lumen narskuessa kengänpohjissa, haaveillen mokkapaloista.


Haastattelija: Tarja Tuikkanen

 

Ei kommentteja

Haastattelu

Perjantaina 9. joulukuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

"Oman työn jäljen näkeminen palkitsee"
- haastateltavana siistijä Inkeri Jantunen


Tapaan Kristillisen Opiston siistijän, Inkeri Jantusen, Sulkulan ala-aulassa keskiviikkona lounaan jälkeen. Emme ole lähimainkaan yksin, sillä pöytien ääressä käydään aktiivista keskustelua, ja mahdollisesti päivitetään sen hetken mehukkaimpia juoruja. Tähyilemme ympäristöämme - itse ainakin jonkinmoista uuden tilanteen aikaansaamaa hermostuneisuutta kokien - kunnes löydämme sopivan sopen, johon suuntaamme Inkerin otettua ensimmäiset vakuuttavat askeleet sitä kohti.

Istuudumme. Inkeri Jantunen odottaa. Minä onneton etsin vielä kädet jännityksestä kohmeessa oikeita sivuja ryppyisestä kissapiirrustusten kuvittamasta vihkostani, jonka olen pakannut hätäisesti laukkuuni aamulla. "Olen minäkin toimittaja", tuumailen mielessäni huvittuneena. Kestää hetki, että saan kerättyä itseni; tuntuu kuin aivoni olisivat jääneet ruokalaan.

Miten kauan olet toiminut talon siivoojana? - Kuusitoista vuotta, vastaa Inkeri nopeasti.

Mitä kautta hakeuduit Kristilliseen Opistoon töihin? - Tulin ensin tuuraajaksi, ja jäin sitten pysyvästi tänne. Työnvälityksestä soitettiin, ja tulin haastatteluun.
Mitä kaikkea toimenkuvaasi kuuluu? - Luokkien, wc:n ja toimiston siivoukset. Keväisin ikkunanpesu. Perusylläpitosiivous.

Onko työsi fyysisesti raskasta? Oletko selvinnyt ilman vammoja? - Kyllä on. Välillä olen käynyt hierojalla ja fysioterapeutilla kuntouttamassa. Sieltä olen saanut jumppaohjeita, joiden avulla saanut oireet hallintaan.

Mukavinta työssäsi? - Oman työn jäljen näkeminen ja se, kun saa rauhassa tehdä.

Siinä ei ehditä kissaa sanoa, kun Inkerin on kiiruhdettava takaisin työtehtäviensä pariin. Tunnollinen työntekijä.

Amanda Jaakonaho, Kir1

 

Ei kommentteja

Google-hakukonerunoutta

Perjantaina 11. marraskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Kuuletko kuinka madot yskii?
kuulevat kuulosuojaimet
kuuleeko yö

kuulento

(Eräs sivullinen)


Haen
haen töitä
haen seuraa
haen päivärahaa
haen takkini
ja lähden istumaan iltaa

(atiR)


olen työtön
masentunut äiti
suusyöpä
suusta suuhun
suudelmin suljetut kirjeet

hyvästi yö

(Tarsa)

 

 

Ei kommentteja

Hyvä ja paha

Keskiviikkona 2. marraskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Oletko Dr. Jekyll vai Mr. Hyde?

Tarinoiden kertominen on ollut iso osa ihmisten kulttuuria vuosituhansia eri puolilla maailmaa. Tästä syystä erilaisia tarinoita on lukuisia ja osa niistä on saanut osakseen menestystä sekä usein vanhetessaan ajan kultauksen. Vaikka kunkin tarinan syntyyn on omat syynsä, yksi keino tarinalle päästä menestyneiden kirjoihin on hyvä aihe. Paitsi että hyvä aihe herättää mielenkiinnon, se voi tarinan sydämenä puhuttaa ja tuoda lisäarvoa itse tarinalle vastaanottajan silmissä. Siksi moniin tarinoihin otetaankin aihe, joka puhuttaa aina. Tästä toimii esimerkkinä alun perin vuonna 1886 pienoisromaanina julkaistu ja sittemmin lukuisina dramaturgisina tulkintoina nähty Dr. Jekyll and Mr. Hyde.

Dr. Jekyllin ja Mr. Hyden tarina vie vastaanottajan 1800-luvun Lontooseen. Valloillaan on Steampunk -tyylin lisäksi käsitys, että muun muassa hullujenhuoneelle joutuneet ja pahat ihmiset ovat Paholaisen omia ja menetettyjä ihmisiä. Tiedemies Dr. Jekyll ei suostu vain hyväksymään vallalla olevaa käsitystä, vaan vannoo löytävänsä keinon pelastaa ihmiset menetykseltä. Hän kehittää lääkkeen, jonka tarkoitus on erottaa ihmisen paha ja hyvä minä toisistaan, jotta hyvä puoli voitaisiin pelastaa. Tultuaan torjutuksi koehenkilön etsinnässä, Jekyll koettaa lääkettä itseensä. Lopputuloksena hänelle syntyy alter ego Mr. Hyde, joka on syvästi paha ja hirviömäinen. Tämän myötä alkaa tohtorin sisällä käytävä kamppailu hyvä pahaa vastaan, mikä pistää pohtimaan hyvyyttä ja pahuutta ihmisten sisimmästä.

Dr. Jekyll ja Mr. Hyde - romaani on lähtenyt alun perin Robert Louis Stevensonin kynästä. Se tunnetaan romanttisena kauhuklassikkona. Kirjan tarina on nähty useina tulkintoina valkokankaalla. Elokuvien lisäksi Jekyll ja Hyde on päässyt myös teatterin lavoille, kerran jopa musikaalin muodossa. Kirjoitetussa muodossa tarina alkaa siitä, kun mystinen hahmo kulkee yössä ja yön jäljiltä löytyy ruumis. Poliisi saa selville murhaajan olevan Hyde, mutta ei saa tätä kiinni. Hydea etsiessään poliisi tuntuu törmäävän murhaan liittyviin moniin mysteereihin, kuten esimerkiksi siihen, miten Mr. Hyde liittyy kunnioitettuun Dr. Jekylliin. Visuaalinen tulkinta kuten elokuva tai näytelmä painottuu useimmin kirjan viimeiseen lukuun, kohtaan jossa tarina kerrotaan Jekyllin näkökulmasta ja se aukeaa yksityiskohtia myöten.

Varsinkin Jekyllin näkökulmasta tarinaan liittyy useita suuria teemoja. Niitä ovat muun muassa menetys, toiveet, uskollisuus, pohdinnat Jumalan ja ihmisen rajasta, pahuus, hyvyys, pelko sekä rakkaus. Tulkitsijalle tulee isot saappaat täytettäväksi sen kysymyksen äärellä, miten teemat ja tarina saadaan paikalleen - etenkin kun kyse on klassikkotarinasta. Kuinka Hyde saadaan aidosti nauttimaan pahuudesta tai kuinka Jekyllistä saadaan toiveikas ilman että se tuntuu teennäiseltä? Koska tarina on realistinen, itse hahmoilla ja heidän suhteillaan on iso vaikutus tulkintaan. Etenkin hahmojen oikeanlainen esittäminen nostaa teemat tarinasta esiin. Vaikka hyvä tulkinta koostuu pienistä, hyvistä asioista, teemat (etenkin ne, jotka koskettavat aina), antavat tarinalle suuresti pohjaa ja vaativat siksi kunnioitusta tekijöiltään. Vastapari Dr. Jekyll ja Mr. Hyde on parhaimmillaan tulkittuna hyvä esimerkki kyseisen asian ymmärtämisestä ja tekee tarinasta jo ainakin puoliksi klassikon. Useat ihmiset ovat kylläkin kokeneet, ettei teos anna kauhutarinoiden kokemusta vastaanottajalleen, mutta saa sitäkin paremmin pohtimaan hyvää ja pahaa ihmisen sisällä. Vaikka tarina ei ehkä täytä täysin genrensä vaatimuksia, se onnistuu pääasiassaan eli puhuttamaan ja kysymään: "voisiko sinullakin olla sisimmässäsi hirviö?"

Hyvän ja pahan taistelu on yksi maailman vanhimmista teemoista. Esimerkiksi Raamatussa näkyy hyvää edustavan Jumalan ja pahaa hallinnoivan Saatanan kädenvääntö. Saatana pyrkii houkutuksillaan saamaan ihmiset puolelleen ja Jumala taas yrittää opastaa ihmisiä valitsemaan hyvän Saatanan tarjoaman, piilotetun pahan sijasta. Kristinuskon mukaan hyvän ja pahan kamppailu käydään ihmisen sisällä.

Uskontojen lisäksi hyvä ja paha pannaan vastakkain muun muassa elokuvissa, näytelmissä ja kirjoissa. Tällöin sankarilla on usein voitettavana julmaluonteinen tai/ja pahuuden voimia käyttävä hahmo. Olivat vihollinen ja sankari mitä lajeja tahansa, monesti ne ainakin visuaalisessa muodossa saavat konkreettisen esiintymistavan. Sankari voi esimerkiksi olla hyvin oikeamielinen teinipoika, joka yrittää pelastaa maailman julmalta velholta, jonka taikavoimat ovat mustaa magiaa.

Teemana hyvän ja pahan vastakkaisuus on aina ajankohtainen ja ihmistä lähellä. Lapselle opetetaan pienestä pitäen oikeaa ja väärää, ja aikuisten maailmassa teema nousee vähän väliä esiin. Onko rikoksen tekijä paha, ja onko hyvältä vaikuttava teko kuitenkaan oikein? Mitä arvoa milläkin perustelulla on, kun puhutaan hyvästä ja pahasta? Entä saneleeko tilanne oikean tai väärän? Kun kunkin ihmisen kohdalla lasketaan yhteen ko. ihmisen kokemukset, arvot, luonne, olosuhteet ja tunteet, saadaan tulos, joka eroaa ainakin jollain lailla muiden ihmisten tuloksista. Se kertoo siitä, kuinka ihmiskunnan on vaikeaa löytää vain yhtä oikeaa ja hyvää - etenkin kun huomioidaan ihmisten vajavaisuus ja taipumus valita väärin. Siksi kai kysymys hyvästä ja pahasta ihmisiä kiehtookin.

 

 

 

 

Ei kommentteja

Haastattelu

Torstaina 27. lokakuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Mikon haastattelu

Perjantaina 16.9.2016 kello lähenee puolta yhdeksää, kun saavun Jyväskylän kristilliseen opistoon. Astuttuani päärakennuksen ovista sisään suuntaan askeleeni kohti henkilökunnan käytävää. Lyhyen hetken päästä eräs opiston henkilökuntaan kuuluva mies huikkaa työhuoneestaan reippaan tervehdyksen ja kutsuu peremmälle. Hän on luvannut minulle haastattelun työpaikastaan ja työnkuvastaan vähän opiston esittelyä silmällä pitäen.

Ilmapiiri on rento, kuten voin olettaakin haastateltavani tuntien, mutta siirrymme pian itse asiaan. Haastattelu alkaa, joten esitän ensimmäisen kysymykseni: "Kuka olet, ja mikä tai millainen on työkuvasi?"

"Olen Mikko Hammarén, Jyväskylän kristillisen opiston asuntola-ohjaaja ja yhteisökoordinaattori. Aloitin nyt syksyllä yhdeksännen lukuvuoden opistolla", Mikko sanoo ja lisää nauraen: "Kohta on osaltani koko peruskoulu käyty." Sitten tulee hetki, jolloin haastateltavani kertoo työstään.

Mikon työnkuva on laaja-alainen. Asuntola-ohjaajan toimen lisäksi hän opettaa muun muassa Kasvupaikka-linjalle ja maahanmuuttajille elämänhallintaa ja taitoaineita. Niillä tunneilla lähdetään tekemään paljon toiminnan kautta. Tämä näkyy esimerkiksi lukuisina vierailu- ja opintokäynteinä, joilla treenataan muun muassa sosiaalista kanssakäymistä sekä tutustutaan erilaisiin työnkuviin ja tapahtumiin työkentällä. "Oppiminen perustuu nimenomaan yhdessä elämysten kokemiseen", Mikko sanoo. Hänen mukaansa vierailukäynneillä opitaan myös maastamme ja Jyväskylästä. Lähtökohta on, että maahanmuuttajat oppivat asioita Suomesta ja toimimaan Suomen yhteiskunnassa. "Minusta on tärkeää, että maahanmuuttajat kunnioittavat kuitenkin juuriaan ja sydäntään. Vaikka opetellaan toimimaan maassa maan tavalla ja vaikka ihminen voi olla fyysisesti kaukana synnyinmaastaan, se mistä on kotoisin, voi olla sydämessä. Jokaisella on oikeus olla ylpeä siitä ja muistaa, kuka on ja mistä. Ihmisten erilaisuus on tärkeää hyväksyä ja kaikille kuuluu hyväksytyksi tulemisen tunne", Mikko korostaa.

Hammarén on lisäksi mukana opiskelijan hyvinvointi- ja tukityöryhmässä. Siellä pyritään tukemaan opiskelijoiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Ryhmässä painotetaan ennaltaehkäisevää toimintaa, mutta opisto tekee paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa, jotta apua tarvitseva opiskelija voidaan ohjata eteenpäin ja saamaan tarvitsemansa avun.

Myös opiston kokous- ja juhlapalvelutoiminnassa Mikko vaikuttaa asiakaspalvelutyön kautta. Vaikka hän tekeekin työtä opiston ulkoisille asiakkaille kokouspalvelun ja majoittamisen kautta, tärkeimmät asiakkaat Mikolle ovat opiskelijat ja he ovatkin työkavereita unohtamatta paras osa työtä. "Tärkeimpänä asiana työssäni koen päivittäisessä arjessa kohtaamisen, pysähtymisen ja kuuntelemisen", Mikko kertoo.

Haastavimpana työssään Mikko kokee maailman menossa mukana pysymisen. "Digitalisoitumisen myötä tieto kulkee nopeammin, mikä johtaa globalisoitumiseen ja se taas tarjoaa uusia haasteita, vaikka onkin hieno asia", hän toteaa ja jatkaa: "Taakse on hyvä katsoa, mutta taakse ei kannata jäädä, vaan olla tässä ja katsoa eteenpäin. "

Mikolla on toinenkin ohjenuora, jonka hän tahtoo jakaa. Alun perin sanonta on peräisin Walt Disneyltä, mutta Mikko on ottanut sen motokseen elämän tielle. Kyseinen sanonta kuuluu: "Think, believe, dream, dare eli ajattele, usko, unelmoi ja uskalla."

"Luettuasi mottoni, mieti sitä. Toivon että jokainen ajattelee, uskoo, unelmoi ja uskaltaa", Mikko sanoo toiveenaan hienon haastatteluhetken päätteeksi.

 

Mikko Hammarén ja haastattelija Rita Peuha. Kuvaaja: Maiju Luukkola

 

 

Ei kommentteja

Viikonpäiväsaaga

Torstaina 22. syyskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Viikonpäiväsaaga

Minä olen uuden aikakauden alku. Joillekin olen mahdollisuus, joillekin taas uuden taistelun ensimmäinen merkki. Paimennan joukon kuutta muuta jäsentä. Kun joukon nuorin on kulkenut aikansa, annan joukollemme merkin aloittaa aikakausi ja sen mukana tuoma tanssi alusta. Jos yhä ihmettelet, nimeni on maanantai. Minusta on mukavaa, nähdä sinut viikon alussa valmiuksissa kohtaamaan muut joukkoon kuuluvat perheenjäseneni ja hämmästyä kuinka olet edennyt viimetapaamisestamme.

Olen joukon johtajan ja isoveljeni neuvonantaja. Tehtävänäni on tukea hyvän alun saamisessa, kun perheeni on astunut viikon ensimmäiset tanssiaskeleensa isoveljeni maanantain johdolla. Tykkään olla varustamassa, sillä vielä veljieni ja siskojeni hallitsema aikakausi on alkupuolellaan. Meni ensimmäiset askeleet miten hyvänsä, tahdon tavatessamme muistuttaa, että perheelläni on paljon annettavaa ennen kuin viikon tanssi päättyi. Se on totta yhtä varmasti kuin minä olen tiistai.

Kuvailisin itseäni sillaksi kahden ajan välille. Minun osani perheemme tanssissa on tanssin puolivälissä, mihin nimeni "keski" viittaa. Koska olen puolivälissä, olen puolueeton, enkä kuulu kumpaakaan ryhmään, en maanantain luotsaamaan alkuviikkoon, enkä torstain valvomaan loppuviikkoon. Minä pidän huolta siitä, että tanssimme sujuu kokonaisuutena ja että alkuviikon - ja koko tiimimme johtajat sekä loppuviikon lapset pelaavat yhteen. Olen ikään kuin perheen yleismies tai luottamusmies, tai no, nainen koska olen sisko. Kuitenkin kun tapaamme, perheemme työ ja aikakausi on tanssin puolivälissä. Toivottavasti alkuosa on mennyt hyvin ja loppuosa menee vielä paremmin. Terveisin keskiviikko.

Olen loppuviikkosi ensimmäinen päivä. Muistutan loppuviikon askareista ja varmistan, että minua nuoremmat päivät ovat valmiina saattamaan tanssimme ja työmme loppuun, kukin omalla paikallamme. Useille olen myös valo tunnelin päässä ja muistutus siitä levosta jonka siskoni lauantai ja sunnuntai pyrkivät antamaan. Jos saat hyvän lähdön loppuviikkoon huolimatta siitä, miten alkuviikko meni, olen onnistunut työssäni. Joka tapauksessa toivotan sinulle joka nimikkopäiväni eli torstai hyvää päivää.

Osani on tanssin loppupuolella. Koska olen viimeinen arkitiimistä, työtäni on varmistaa, ettei levosta ja viikonlopusta vastaavat pikkusisarukset saa likaa hommia vastuulleen. Näen usein väsymystä, koska aikani on usein levon ja työn välissä. Siksi yritän auttaa ihmisiä rytmittämään viikkonsa niin, että lepoon olisi helppo käydä ja toivon levon tuomasta latautumisesta herää. Tsemppiä, tämän tanssin työläin aika on pian ohi. Toivottaa perjantai

Nimeni on lauantai ja olen kaksosista ensimmäinen. Pääasiassa vastaan perheemme aikakauden lepoajoista. Toki osa ihmisistä viettää aikaani töissä, mutta pääsen usein seuraamaan ihmisten vapaapäivää. Ainakin joka päiväni valmistelen perheemme viimeisiin askeleisiinsa ja huolehdin, että jokainen saa tarvitsemansa. Monesti autan perhettäni, mutta ihmiset ovat tärkein kohderyhmäni. Nauti ajastani, siksi olen täällä.


Minä olen perheeni nuorin. Päätän sen aikakauden, minkä maanantai aloittaa. Siksi saatan myös tanssimme päätökseen. Samalla varustan sinua ja muita ihmisiä seuraavaan, maanantain luotsaamaan aikakauteen. Mikäli muut perheestäni eivät ole vielä voineet sitä antaa, minä annan mahdollisuuden lepoon. Kuten arvata saattaa, teen paljon yhteistyötä lauantain kanssa, mutta kaikki perheessämme ovat tärkeitä. Myös ihmiset, joita varten aikakautemme ja tanssimme on luotu. Aina ihminen ei sitä huomaa, mutta teemme työtä myös huonoina päivinä. Mikäli haluat varustautua ja aloittaa uuden perheemme aikakauden, etsi minut, sunnuntai. Kun näet tanssimme viimeiset askeleet, tiedät että pian tarvitaan vain maanantain antama merkki. Sen jälkeen perheemme aikakausi alkaa alusta ja myös sinä itse voit aloittaa oman tanssisi pian alusta.

Kirjoittanut Rita Peuha

 

 

 

Ei kommentteja

Syyssonetteja

Keskiviikkona 21. syyskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

- Apilat - (kirj. Tarja Tuikkanen)

Syystuuli pyörii ympärilläin
hyytää, se kylmettää
mutta eräs minua lämmittää
kasvamme yhdessä, vierekkäin

Muut on jo poimittu pois
hyvin äkkiä aurinko katoaa
me elämme vielä, kaksi apilaa
kunpa näin talveen asti ois

Aika ei periksi anna
on yhä kylmempää
kunhan kukaan ei sinua pois kanna

Odotus on mukavampaa
katsella väistämättömyyttä silmiin
me kaksi, pientä apilaa

 


- Lehden syyssonetti - (kirj. Rita Peuha)

Vihreä lehti hetken aikaa tuumi:
syksyn täällä huomaan olevan
keltaoranssiin se löysi itsensä pukeutuvan
mutta sitten vielä syysseikkailulle kaipasi

Lehden luokse sitten saapui tuuli
lehti ruskan väreissään avautui kaipuustaan
antoi tuuli puhalluksensa lehteä auttavan
ja koko syksyn seikkailullaan lehteä kantoi

Lehti oli kovin onnellinen
nähdessään maailmaa
kaipuukin tyyntyi tuulella ratsastaen

Jälkeen pitkän seikkailun lehti ruskanvärinen
laskeutui tuulen selästä pintaan maan
ja siinä lehti nukkui, kun talvi tuli sen peitellen

 

 

Ei kommentteja

- "Se" -

Tiistaina 6. syyskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Mikä "se" oikein on?
Lue ja arvaa, mikä "se" on!
"Sen" pituinen "se".


- "Se" -

"Se on upea", huokaisin. Kun näin sen ensimmäisen kerran olin myyty. Ja niin oli muuten sekin. Kannoin sen kotiin ja ihastelin sitä. Olin silloin 20-vuotias ja ensimmäistä kertaa tunsin olevani aidosti rakastunut. Muutkin huokailivat kilpaa, olimme ihana pari. Silloin se toi suunnatonta iloa elämääni. Se tuntui hyvältä, varsinkin kunnolla koskettaessaan. Välillä se haisi pahalta, mutta onneksi sitä ei kestänyt kauaa. Sitä on ihanaa silittää ja muutkin pyrkivät usein apajille, hymyilin vain.

Vuosien päästä silitän sitä edelleen. Se on yhä samanlainen, yhtä ihana. Mutta valitettavasti siitä ei ole minulle enää yhtä paljon iloa. En raaski luopua siitä, liian paljon hyviä muistoja.
Katselen sitä joskus myhäillen: "Se on vieläkin hyvin kaunis."

Tarja Tuikkanen

 

- "Se" -

Se tuli kuin varas yössä, saapui niin lähelle kuin pystyi. Sydän värähti. Siitä oli puhuttu, mutta monet sanoivat, että sen kuvailuun ei ole keinoja. Edes kirjailijoista palkituin tai maalareista tunnetuin ei osaisi kertoa, millainen se oli. Hiljaisuus laskeutui ja tilanne tuntui silmänräpäyksen ajan hakevan sijaa. Sitten sydän sykähti. Aivan kuin lapsi olisi silloin huudahtanut silkasta ilosta ja innostuksesta. Aiemman kuvailemattomuuden, ja mysteerisen hetken tuoma jännitys sekä tilanteen kunnioitus laukeavat. Sitten tuntuu vain onni ja lämpö. Kokonaisen hetken valloillaan on tieto elämän kasvusta ja siitä, että kaiken piti mennä juuri näin.

Rita Peuha

 

- Amandan "Se" -

Se oli paikka, jossa kaikki painajaiset saivat alkunsa. Helvetin esikartano. Seinät olivat vaaleanpunaiset ja rakennus tuntui kohtalokkaan suurelta pienestä tytöstä. Siellä oli niin huono ilma, että kaasukammiokin jäisi melkein kakkoseksi. Joka päivä kärsin päänsäryistä tuossa hirveässä läävässä. Peilitkin vääristivät niin paljon, että vähitellen minä opin välttelemään niitä sujuvasti.

Tuo paikka teki minusta entistä säikymmän lapsen ja ihmisen. Mielikuvitusmaailma oli silloin suuri tuki ja turva, kun todellisuus oli liian sietämätön. Vaikka minua pilkattiin sitäkin enemmän, mitä enemmän haaveilin, niin ennemmin vietin aikaa mielikuvitusystävien kuin niiden tylsien kloonien kanssa. Nuo kolme vuotta tuntuivat elämäni pisimmiltä.

Amanda Jaakonaho

 

Ei kommentteja

Elokuvakritiikki

Tiistaina 6. syyskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Silmät ilman kasvoja, Georges Franju, 1960

Kun runollinen maailma kohtaa kauhun

Silmät ilman kasvoja (ransk. Les yeux sans visage) on ranskalais-italialainen kauhuelokuva vuodelta 1960, jonka on ohjannut Georges Franju. Pääosissa nähdään Pierre Brasseur, Alida Valli ja aivan häikäisevän roolisuorituksen tekevä Edith Scob, joka näyttelee valkoisen maskin turvissa haahuilevaa Christineä. Christinen kasvot tuhoutuivat auto-onnettomuudessa, minkä vuoksi hän ei voi elää normaalia elämää. Hänen isänsä, kirurgi Génessier (Pierre Brasseur), vaatii tytärtään pitämään koko ajan kasvoillaan naamiota ja piilottelemaan kotonaan. Samaan aikaan Génessier etsii kaduilta naisia, joiden kasvot hän saisi siirrettyä Christinelle, mutta leikkaukset epäonnistuvat. Hänen rakastajattarensa (Alida Valli) auttaa sopivien naisten löytämisessä. Jo pelkästään juoni saa ihon nousemaan kananlihalle ja inhonväristyksiä kulkemaan jokaiseen sopukkaan.

Suomessa Silmät ilman kasvoja kiellettiin aluksi kokonaan, jonka ymmärrän täysin. Elokuva ei mässäile pelottavuudellaan, mutta aihe on silti hyvin ahdistava ja jää helposti kalvamaan mieltä. Vasta marraskuussa 2013 elokuva näytettiin Suomessa ensikertaa Yle Teeman elokuvafestivaaleilla. Tosiasiassa elokuva on hyvin kaunis ja hyvällä tavalla häiritsevä. Kuin näkisi unta, jossa lausutaan painajaismaisia runoja. Unenomainen, jopa romanttinen tunnelma on upeasti vangittu ja pelkästään sitä jää ihastelemaan suu auki. Ei olisi yhtään yllättävää, jos joku olisi herännyt ja kaikki olisikin ollut vain painajaisunta. Kaikesta tästä huolimatta siinä nähdään myös herkemmille sopimatonta materiaalia, josta en valitettavasti voi kertoa enempää, koska jouduin arkajalkana peittämään silmäni. Olin joka tapauksessa hyvin yllättynyt elokuvan rohkeudesta.

Musiikki antaa elokuvalle täysin oman säväyksensä. On tavallisia kauhuelementtejä, joihin sekoittuu sekä hyvin hassua tilannemusiikkia että romanttissävytteistä tunnelmointia. Mutta jopa hassut musiikit alkavat kuulostaa kammottavilta, jos tietää millainen asiayhteys on. Siinä mielessä musiikkivalinnat ovat oikein onnistuneet ja erityisesti elokuvan surumielinen teemakappale saa palan nousemaan kurkkuun ja olemaan vähän varpaillaan. Pidän siitä muutenkin ja saatan kuunnella tätä kappaletta haaveillessani.

Edith Scob tekee kauniin roolisuorituksen näytellen lähinnä silmillään ja vartalollaan. Hänen liikkumisensa on hyvin eteeristä ja varovaista, mikä sopii hahmolle loistavasti. Silmistä voi myös havaita surun ja tuskan, joten Christineä tekisi mieli vain halata. Elokuvan mustavalkoisuus antaa myös oman lisäyksensä tähän surumieliseen hahmoon ja vaikka naisella onkin naamio, hänet pystyy näkemään kauniina.

Tämä on loistava elokuvavalinta, jos haluaa kokeilla vähän erilaista kauhua ainaisten säikyttelyjen ja verileikkien sijasta. Ehdottomasti näkemistäni kauhuelokuvista upein ja kaikkinensa karmivin kokonaisuus.


Tarja Tuikkanen

Blogi_leffa


Lähteet:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/22/silmat-ilman-kasvoja
https://fi.wikipedia.org/wiki/Silm%C3%A4t_ilman_kasvoja

 

Ei kommentteja

Kulttuurikolumni

Perjantaina 2. syyskuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Jos kerrankin HopLopin sijaan kulttuuririentoja?

Mikäs sen mukavampaa tekemistä helteisenä kesäpäivänä kuin mennä vilkkaan poikalauman kanssa elokuvateatteriin muiden lapsikatraiden kanssa? Loisto idea.

Ajattelin olla erikoisen cool ja hauska täti ja etenkin rento äiskä. Ajatuksissani nostin itseni suurten nerojen joukkoon ja kuvittelin lapsukaisten riemunkiljahdukset, kun myhäillen kumartaisin syvään ja heiluttelisin hyppysissäni keltaisia kortteja. Arvuuttelisin mystisesti suurta yllätystä, ja tilanne olisi täynnä taian tuntua. Jotain suurta olisi tapahtumassa.

Mielikuvitukseni oli saanut valtavat mittasuhteet. Tästä tulisi kaikkien aikojen leffareissu. Niin siitä taisi tullakin. Ainakin viimeinen. Treffeille tosin saattaisin kyllä suostua.

Alun perin, silloin kuin realiteetit vallitsivat sisäistä olemustani, siinsivät mielessäni antoisat pari leffailtaa ilmaislippujen ja poikani kanssa. Yhteistä laatuaikaa. Ostaisimme limukkaa ja popcorneja. Ahmisimme kilvan niitä rasvapalleroita, vaikken niistä itse niin välitäkään. Elokuva miellyttäisi molempia ja kävisimme innokasta keskustelua jälkeenpäin siitä, mikä oli ollut hauskinta, kuka oli ollut paras näyttelijä ja tulisiko siitä kenties vielä jatko-osa. Ja mitä kaikkea siinä voisikaan sitten tapahtua? Söisimme navat paukahdellen pizzaa tai hampurilaisia. Täydellistä. Koskaan ei vain kannata maalailla mieleensä valmista kuvaa tapahtumista. Vaikka hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, niin ei muuten ole.

Lahjalippujen päiväys oli menossa umpeen, ja koko kesäloma-aikataulutuksessani oli tapahtunut suuri virhe. Se virhe olen muuten minä itse ja uskomattomat paniikkiratkaisuni. Ilmaisliput olivat vanhentumassa, sitä oli vain nyt toimittava. Olin saanut liput joululahjaksi kummitädiltäni ja nyt elimme toukokuun kymmenettä. Miksi on niin vaikeaa tehdä asiat hyvissä ajoin? Ilman hössötystä ja panikointia. 
Hätäpäissäni höpöttelyyn syyllistyneenä menin lupaamaan pikkuserkutkin elokuvaelämykseen mukaan, etteivät vain nyt jäisi rahanarvoiset liput käyttämättä. Se olisi pienimuotoinen katastrofi moiselleni kitupiikille.

Viimeinen mahdollinen päivä, kiireesti kakarat kyytiin ja menoksi. Kiire luo minuun ahdistusaaltoja, ja taisin olla yhtä rento kuin rautakanki. Onneksi saimme kuljettajan matkaan. Olisin nimittäin varmasti viimeistään Jyväskeskuksen parkkihallissa pyörtynyt.

Palatakseni taas miettimään alkuperäistä suunnitelmaamme, jossa halusimme katsoa poikani kanssa K12- elokuvan, Viidakkokirjan. No, tietysti nuorin pikkuserkuista sattui olemaan 5-vuotias, joten suunnitelmat murskautuivat. Ja mukana oli siitä edes päin kolme murjottava poikaa. Ja viilenevä ja ei niin kovin hauska täti.

Sitten, aivan kuin olisin jälleen saanut viisauden puuskan, päädyin mukamas kaikkia miellyttävään ratkaisuun ja valikoimme katsottavaksi Risto Räppääjä ja yöhaukka-elokuvan.

Kaikki Räppääjä-kirjat lukeneena ja kuunnelleena myhäilin jälleen voitonriemuisena, ja hyvä idea täytti tajuntani. Mehän ehdimme vallan mainiosti piipahtaa karkkiostoksillakin kaupassa. Varmasti halvempia kuin teatterilla. Hyvä minä. Jotenkin järki kuitenkin onnistui pakenemaan päästäni, koska ojensin setelin pojalleni. Ajatuksena, että tietysti vanhin porukasta saisi käydä valikoimassa karamellit kaikille. Ryntäsin itsekin turkinpippuripussin kiilto silmissäni hyvillä mielin perään. Siinä vaiheessa tosin Volvon takapenkillä istui hetken aikaa kolme pientä mielensäpahoittajaa...

Onneksi jättimäisen isot ja rapisevat karkkipussit Siwasta saivat kuitenkin hymyn palaamaan hikisiin naamatauluihin ja matka jatkui. Jäätävän kalliit naposteltavat, jos minulta kysytään. Mutta tuskin kysytään, enkä jäänyt enää murehtimaan moista rahanmenoa. Soimaisin itseäni sitten joutohetkenä. Ja tekisin budjettisuunnitelmia.

Sikahintaiset jättisäkit tyhjentyivät hyvää vauhtia alkutekstien ja Angrybirds-elokuvamainoksen aikana - sinänsä hyvä, koska kaikenmaailman karkkipussien rapina elokuvan aikana saa minut raivon valtaan. Varsinkin jos metelöitsijä on samaa lihaa ja verta kanssani.

Pussien rapinaa ja mässytystä en tosin pistänyt merkille, koska äänentoisto salissa oli mainoksen aikana niin päätä huimaava, että korvakäytävät suorastaan huusivat tulppia puoleensa. Pitelin korviani ja tunsin oloni vainotuksi. Ei ollut tulpat matkassa. Tietenkään. Huomasin, etten ollut tuntemusteni kanssa yksin. Onneksi Räppääjässä oli melutaso suht siedettävä. Tai sitten sisäinen kriitikkoni hetkellisesti ja puolivahingossa armahti visuaalisesti miellyttävän elokuvan värimaailmaa.

Puolessa välissä tätä joka kantilta ajateltuna olevaa jännitysnäytelmää, tai ehkä jo ennen sitä, alkoi penkeillä vääntelehtiminen. En tiedä johtuiko se enemmän vatsanväänteistä vai tylsistymisestä. Hetkeä myöhemmin yhtä poikaa alkoi sitten tietenkin pissattaa. Tosi kiva. Pääsisimme salista pois vasta elokuvan loputtua, koska eihän minulla ollut vessakäytännöistä hajuakaan. Paniikissa kun olin. Enkä voinut jättää levotonta loppulaumaa keskenäänkään. Olin kauhusta jäykistyneenä ja järsin turkinpippureiden sijasta kynsinauhojani. Yritin olla tyyni ja rauhallinen, joten en sen enempää surrut menetettyjä kynsiäni. Enpä vissiin. Sattuikin niin pirusti. Itketti.

Elokuva oli kyllä siinä määrin tylsä, että rupesi harmittamaan. Lasten elokuvahan tämän piti olla, hulvattoman hauska. Voin kertoa, että siitä oli hauskuus kaukana, kun tiesi istuvansa keskellä sokerihumalaisia pikkupoikia, jotka kuitenkin ovat "isoja poikia", siis omasta mielestään. Samalla pelkäät mahdollista yrjökaarta, kusivanaa tai erinäisiä tunteenpurkauksia.

Ryhdistäydyin kuitenkin tarkkailemaan näyttelijäsuorituksia, lavasteita ym. Tunnustan kuitenkin sisäisesti naureskelleeni elokuvalle, koska mietin miten tekisin itse siitä paljon paremman, se olisi suuri ja mahtava teatterispektaakkeli. Näin näyttelijät sieluni silmin ikiomassa teatterissani ja sitten astelinkin jo pitkin punaisia mattoja. Skumppapulloja ja villiä menoa, silmät kiinni kuvittelin salamavalojen räiskeen ja hymyilin vain vienosti.

Todellisuus iski tajuntaani ja hymy otti ja hyytyi hyhmäksi, varsinkin lauluosuuksien kohdalla. Poikien levottomuus alkoi tarttua minuunkin. Laulut kuulostivat kovin teennäisiltä, aivan kamalilta, vaikka mitä minä nyt musiikista edes ymmärrän, teknisesti ottaen tai muutoinkaan. Tosin kielioppitunnit soittelin nokkahuilua yläluokalla. Häpeän tunne tuntui valtaavan pojatkin. Pitkään sain kuunnellakin kysymyksiä laulujen aikana, että koska päästään kotiin. Päästään?! Odottelin sitä jo itsekin tosin kiivaasti, mutta toppuuttelin ja kehotin odottamaan loppuratkaisua jännityksellä. Ihan kuin olisin vienyt koko joukkion kärsimään jonkinsortin rangaistusta. Cool-täti vain valehteli kirkkain silmin ja näytteli erikoisen kiinnostunutta. Taisin minä kyllä jollain omituisella tavalla ollakin kiinnostunut, en vain oikein ehkä tykkää istua pienessä, pimeässä ja haisevan rapisevassa tilassa tuikituntemattomien ihmisten ympäröimänä, jossa kaikkia kusettaa ja ovet on säpissä.

En tarkkaillut muita lapsia kovin tarkasti, mutta luulin aistivani samanlaisia tunnelmia ympärilläni. Turhautumista ja tylsyyteen taipuvaisuutta. Tässä elokuvassa haiskahti rahastus ja pahasti.

Tai sitten se oli pieru. Olin jo siinä vaiheessa vähän sekaisin tästä nerokkuudestani. Mutta monesko Räppääjän jatko-osa tämä olikaan? Ei ne leffat jatko-osissa yleensä ainakaan parane. Lapsi tai lapsenmielinen, niin kuin minä, huomaa tekijöiden aidon tekemisen meiningin ja ns."rakkaudesta lajiin"- mentaliteetin. Ohjaaja lienee menettäneen tuntuman sisäisen lapsensa maailmaan. Mene ja tiedä, mutta täyttä kuraahan tämä koko kuva oli. Tai sitten elokuvan tyylilajin oli tarkoituskin olla totaalisen "teatraalinen." Mutta jos Yöhaukan vallitseva tunne on myötähäpeä, ei varmasti tarvitse selitellä sen enempiä.

Vihdoin ja viimein pääsimme pois salista. Luojan kiitos! Ulos ja happea! Varovasti kyselin elokuvakokemuksesta, päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin oli huussin löytäminen ja välittömästi. Johdatin määrätietoisesti, kerrankin, yhtä pojista pikkulaan ja leikin ajatuksella, että se tästä vielä olisi puuttunut, että oltaisiin jouduttu kirjaimellisesti oikeaan kuseen koko sakki. Ihan kuin en itse alun pitäenkin jo ollut, näennäisesti. Huvittuneena ajattelin jatkaa kyselemistä, että mitkäs olivatkaan hauskimpia kohtauksia. No oli siellä yksi, siis yksi ja ainoa hauska kohta kaikkien mielestä. Siinä puhuva papukaija toisteli hassulla äänellään Rauha Räppääjän olevan varas, varas... sillä hetkellä juuri kun poliisipartio oli paikalla kuulustelemassa.

Itse pidin parhaana hahmona ja näyttelijänä Nellin pehmolelua, Alpoa, joka tuntui olevan aina hukassa. Nappisilmäinen Alpo sai minut hilpeälle tuulelle. Mene ja tiedä miksi.
Lastenelokuvissa eläimet vetoavat lapsiin ja lapsenmielisiin. Ja kirja on aina kirja, parempi kuin elokuva. Alpo onkin oikea kissa kirjassa. Alpo on myös vanha mies oikeassa elämässä. Niin, siis minun elämässä ja sekös huvittaa ja siksipä se taisikin olla niin hilpeä juttu.
Miten ihmeessä olin unohtanut edellisen pari vuotta sitten kokemamme "elokuvaelämyksen" tällä samalla kokoonpanolla, tärykalvot kärsineinä ja vielä 3D-lasit päässä?! Nyt en enää kyllä unohda. Koskaan.

Risto Räppääjä ja yöhaukka on Timo Koivusalon ohjaama Risto Räppääjästä kertova suomalainen koko perheen musiikkielokuva, ja se perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen kirjaan. Ensimmäinen Risto Räppääjä -kirja ilmestyi vuonna 1997, ja vuonna 2015 julkaistu Yöhaukka on sarjan viidestoista kirja. Elokuva ilmestyi heti seuraavana vuonna ja sai ensi-iltansa 19. helmikuuta 2016, kuudentena Räppääjä-elokuvana. Musiikin elokuvaan on säveltänyt Esa Nieminen. Kolme ensimmäistä Risto Räppääjä -elokuvaa on ohjannut Mari Rantasila, ja musiikit niihin on säveltänyt Iiro Rantala.

Muistan joskus katsoneeni Rantasilan ohjaaman Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan televisiosta ja se kyllä jäi positiivisena kokemuksena mieleeni. Pidin siitä kaikin tavoin. En kertonut siitä silloin kenellekään. Se oli pienisuuri salaisuuteni.

Kirjoittanut: Saara Kananen

 

Ei kommentteja

Leffakritiikki: Ystävää ei jätetä

Keskiviikkona 24. elokuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Et jää yksin

Nimi "Walt Disney" on tuttu varmasti jokaiselle elokuvan ystävälle. Kyseinen studio on tehnyt historiaa elokuvien parissa jo useamman vuosikymmenen ajan. Sen lämmin ja huumorilla höystetty tapa kertoa seikkailuista ja tarinoista ei jätä kylmäksi. Ei siis ihme, että Walt Disneyn suosittujen elokuvien lista on varteenotettavan pitkä. Tuolle listalle on päässyt myös 3D -animaatioksi tehty, studion kerrontatavan mukainen, Disneyn 53. klassikko nimeltä "Big Hero 6".

Elokuva alkaa laittomista robottitaisteluista, jotka ovat itsensä tarinan päähenkilön Hiro Hamadan suuri harrastus ja intohimo. Hiron isoveli Tadashi on huolissaan siitä, että 14-vuotias pikkuveli tuhlaa elämänsä, vaikka on huippunero. Asian johdosta Tadashi vie Hiron koulunsa robottitekniikan laboratorioon, jossa pikkuveli tapaa ensi kerran ystävänsä ja näkee veljensä tekemän Baymax -robotin. Hiro hakee tiedemessujen kautta siihen yliopistoon jota Tadashi käy, mutta messuilla tapahtuu onnettomuus. Onnettomuuden myötä Tadashi ja Tadashin professori menehtyvät. Kotonaan Hiro herättää Baymaxin kesken suruprosessin. Terveydenhuoltoon painottuvan ohjelmointinsa ansiosta Baymax kokee tehtäväkseen auttaa Hiroa suruprosessin loppuunsaattamisessa. Sen seurauksena yhdessä ystäviensä ja Baymaxin kanssa Hiro alkaa selvittää erästä tiedemessujen onnettomuuteen liittyvää asiaa.

Monessa elokuvassa on nähty, kuinka päähenkilön on viimeiseen asti taisteltava voittaakseen hänelle vaikea asia ja usein miten puolet prosessista etenee vasta viime minuuteilla. Lisäksi on paljon elokuvia, joissa päähenkilön välejä auttajaan kuvataan jatkuvilla riitatilanteilla, jotka lopulta johtavat vaaraan, auttajan urotekoon ja päähenkilön oivallukseen hyvästä ystävästä. Samanlaisia kliseitä olisi voinut odottaa käytettävän Big Hero 6:ssa. Niitä ei kuitenkaan nähdä. Elokuvassa aitous on keskiössä. Hiro ei vain nouse menettämisen tuskista ja ole salamana kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän käy prosessiin liittyen kaikki luonnolliset vaiheet läpi samastuttavalla tavalla. Teemojen käsittelyn lisäksi myös hahmot on toteutettu hyvin. Hahmot ovat sympaattisia ja sopivia rooleihinsa. Esimerkiksi Tadashi sanoo toivoneensa Baymaxista sympaattista ja helposti lähestyttävää mikä näkyy kyseisessä robotissa. Jokaisessa Hiron ystävässä on omat piirteensä, mutta heistä esitellään muutakin. Jokaisen ominaispiirteet on kuitenkin otettu mukaan elokuvaan hauskalla tavalla. Hahmot pelaavat hyvin yhteen. Osittain siitä syystä Big Hero 6:een on saatu ystävyyden lämpöä, mikä kulkee hienolla tavalla muun elokuvan kanssa käsikädessä. Elokuvassa ei vannota kliseisellä tyylillä ystävyyttä vaan koko teema otetaan käytännössä hahmojen tekoihin. Kuten muukin, ystävyys on elokuvassa saatu aidoksi. Aitous, isot teemat ja niistä huolimatta Big Hero 6:n toiminnallinen luonne vaativat hyvän toteutuksen. Toteuttajat ovat tehneet kaunista työtä ja ottaneet huomioon sen, mitä kaikkea Big Hero 6 tarvitsee.

Disneyn Big Hero 6 perustuu Marvel Comicsin samannimiseen sarjakuvaan. Elokuvan ohjaus on Don Hallin ja Chris Williamsin käsialaa. Näyttelijäkaartista puhuttaessa alkuperäisiä näyttelijöitä ovat muun muassa Ryan Potter, Scott Adsit ja Daniel Henney. Suomessa rooleissa esiintyvät muun muassa Henri Piispanen, Mikko Kouki ja Roope Salminen. Yhdysvaltalainen Big Hero 6 sai alun perin ensi-iltansa 7.11. vuonna 2014, mutta Suomessa se esitettiin ensi kerran 23.1.2015. Siitä eteenpäin elokuva on kertonut tarinaa menettämisestä, aitoudesta, ystävyydestä ja rinnalla kulkemisesta. Teemat ovat kuolemattomia, etenkin kun ne esitetään arvoonsa kuuluvalla tavalla. Kun kyseisiä teemoja käsittelevä elokuva sekä koskettaa että viihdyttää, lopputulos on onnistunut. Tästä huippusuosion saavuttanut Big Hero 6 on erinomainen esimerkki.

Rita Peuha 21.8.16

 

 

Ei kommentteja

Kesä sydämellä

Keskiviikkona 24. elokuuta 2016 | Opistoväen Kuulumisia

Kesä, eikö vielä vähän? Ihan pikkiriikkisen edes, vielä tilkka valoa ja lämpöä, ehdan elämän makua! Onko ihan pakko luovuttaa ja vaipua talvihorrokseen, ottaa tiukka ilme kasvoille ja pinnistää? Entäpä jos kesän sittenkin saisi jätettyä päälle - jatkaisi vaan vihannointiaan ja mukaunohtaisi naamalle hymyn? Älä tule paha arki, niskajännitys, kiire ja rutiinien rusinoima kankea ajatus, mutta tule aistivoimainen, iloinen ja yläkuloinen arki!

Syyslukukauden alkaessa sitä heiluttaa haikeat hyvästit lomaololle. Jonnekin kauas karkaavat luova joutilaisuus, kulkurifiilis ja vapaana kulkevan hengityksen rentous. Autereiseen taivaanrantaan ilmestyy kuin tyhjästä terhakoita nostokurkia, jotka alkavat rakentaa sielunmaisemaa täyteen harmaita huolibunkkereita. Kyky pysähtyä uhkaa unohtua ja taito haltioitua hukkua. Vai miten on, voisiko kesältä pyytää vielä yhtä suukkoa, yhtä encorea, sellaista, joka jäisi soimaan sieluun?

Opiston uusi Kirjoittajakoulutus yrittää omalta osaltaan tarttua hetkeen ja yllättää kesken aherruksen. Tästä eteenpäin blogissa ja FB-sivuilla kuulee kirjoittajan ääniä, jotka viettävät nyt kasvukauttaan puhjetakseen jonakin päivänä kukkaan. Väriloisto ja lajien kirjo on taattu. Kesä hymyilköön heille ja meille kaikille pitkään!

Antoisaa lukuvuotta!
toivottaa Laura
Kirjoittajakoulutuksen vetäjä

 

Ei kommentteja

Tunnelmia työssäoppimisen jälkeen

Sunnuntaina 10. toukokuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Heippa kaikki blogin lukijat! On mennyt jo muutama viikko siitä kun meidän aamu- ja iltapäivätoiminnan työssäoppiminen loppui. Työssäoppimispaikkoina olivat mm. koulujen yhteydessä toimivat iltapäivätoiminnan ryhmät ja myös yksityiset sektorit. Meillä oli hyvät työssäoppimispaikat ja ohjaajat - kiitokset heille! Järjestimme siellä lapsille erilaista ohjelmaa ja tekemistä. Parasta tässä työssä on se, että näkee lasten onnistumisen tunteet ja huomaa, miten tärkeitä meistä aikuisista voi lapsille tulla, työntekijöinäkin. Kuulimme työssäoppimisten jälkeen, että lapset olivat jo kyselleet meitä, että missä Veera / Miia on kun sitä ei näy.

Työssäoppimisen jälkeen palasimme opistolle ja nyt tällä hetkellä meillä pyörii leiriopinnot. Näiden kurssien ideana on valmistaa meitä mm. ohjaamaan opiston kesäleirejä jotka ovat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kaikki ryhmäläiset eivät osallistu leirille, koska heillä on jo kokemusta leirillä ohjaamisesta, mutta kaikki osallistuvat näille kursseille, jotka ovat ennen leiriä.

Kesäloman lähestyessä opiskeluviikkomme ovat olleet lyhyempiä ja koulupäivätkin ovat yleensä klo 8.00-12.00. Leiriopintojen lisäksi olemme suunnitelleet opistolla toukokuun puolessa välissä järjestettävää Festaria. Festareilla meillä on luokan suunnittelema toimintapiste ja sen lisäksi toimimme myös mm. oppaina, poniajelussa ja liikenteen ohjauksessa ja muissa toimissa.

Tällä viikolla tunneilla olimme opiston takapihalla tekemässä erilaisia rasteja. Ensi viikolla käymme luonnossa katsomassa jääkauden merkkejä. Näitä kaikkia taitoja voi varmasti käyttää lasten kanssa sitten kun on työelämässä.

Lukuvuosi on loppusuoralla - vain yksi vuosi enää jäljellä!

Ihanaa kesän odotusta ja toivottavasti näemme Festareilla!

-Veera ja Miia LPP13S

 

Ei kommentteja

Hola!!

Tiistaina 28. huhtikuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Tervehdys lukijoille täältä Teatteri Miilun kulmilta! Aurinkokin alkaa jo sadepäivien jälkeen näyttäytyä, kevät taittuu kiivaasti kohti kesälomaa. Aurinko on "paistanut" tänä keväänä myös Miilun sisäpuolella, sillai kuvitteellisen kuumasti. Miksi?

Olemme esittäneet tänä keväänä, siis Teatterikoulutuksen ja Musiikin koulutuksen yhteistyönä, Kokoperheen musikaalikomediaa Zorron miekka. Ja voi että on ollut kivaa! Teksti on hauska ja musiikinopettajamme Ari sävelsi kertakaikkisen menevät biisit. Näyttelijät ovat päässeet näyttelemään ja soittajat soittamaan. Ja onpa musalaisista muutama roolissakin.

Yleisö on pitänyt näkemästään. Näytelmän markkinointi onnistui sen verran hyvin, että kaikki esitykset ovat olleet lähes loppuunmyytyjä. Yleisömme koostuu tällä hetkellä pääasiassa jyväskyläläisistä teatteriharrastajista ja lapsiperheistä.

Kohti kesää. Niin, vuosi on takana ja töitä on tehty; kolme hienoa produktiota, lisäksi naamioteatteria, kuorolaulua, tanssia, parkouria, improa, draamakasvatusta, casting-kurssia... ym. Mitä nyt? Opettaja alkaa valitsemaan ensi vuoden opiskelijoita: HAKUAIKA ON NYT! Opiskelijat lähtevät kohti tulevaa, Teak-haut ovat käynnissä, myös muihin alan kouluihin haetaan ja koe-esiintymisiin valmistaudutaan. Ilokseni olen huomannut, että lähes kaikki luokaltamme on pyydetty johonkin kesäteatteriin! (loputkin pyydettiin, mutta pitävät ansaittua lomaa) Näyttelijäntyö siis jatkuu yleisön edessä ja hankittuja taitoja testataan ja näytetään. Onnea pitkälle tielle, se on hieno matka!

On aika kiittää. Kiitos opiskelijat, työtoverit, yhteistyökumppanit ja KIITOS YLEISÖ! Tavataan syksyllä!!

T: Ville-opettaja, TE-koulutus

 

Ei kommentteja

Terkkuja KT:ltä

Torstaina 23. huhtikuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Keväinen tervehdys kasvatuksen ja opetuksen linjalta! Meidän ryhmän kalenterissa kevät on kiireistä aikaa. "Koulu" loppuu jo ennen vappua, ja opintojen viimeiset viikot ovatkin sitten todellista loppukiriä. Kasvatustieteen viimeisiä esseitä palautellaan yliopistolle, englannin-kurssilla pidetään esitelmiä, viimeisellä viikolla on vielä tiedossa SPR:n ensiapukurssi - ja tietysti päällimmäisenä asiana on mielessä valmistautuminen yliopistojen pääsykokeisiin. Suurin osa linjan opiskelijoista on hakemassa opettajan, lastentarhanopettajan tai erityisopettajan opintoihin. Valmistaudummekin valtakunnallisiin kasvatusalan VAKAVA-pääsykokeisiin porukalla, VAKAVA-workshopissa, jossa pääsykoepänttäyksen kanssa ei tarvitse pähkäillä yksin, vaan paikoin melko kinkkistäkin materiaalia pohditaan yhdessä ryhmän ja open kanssa.
Välillä huhkimisesta on pidetty taukoakin. Viime viikolla teimme opintoretken yhdessä graafisen ja sisustussuunnittelun opiskelijoiden kanssa Helsinkiin, missä tutustuimme Ateneumin taidemuseoon. Tällä viikolla kulttuurillisen välipalan taas tarjosi opistomme teatteri-ilmaisun opiskelijoiden työstämä kokoperheen näytelmä Zorro, jota kävimme yhdessä katsomassa. Opiskelijat taipuivat näyttämöllä huimiin suorituksiin, joten näytelmä kannattaa käydä tsekkaamassa!
t. KT-linjan ohjaaja Ansku

Ei kommentteja

Auringon pimennystä

Tiistaina 7. huhtikuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Maaliskuun lopulla, tarkemmin 20.3., pääsimme opistollakin nauttimaan harvinaisesta näystä.
Keskipäivän tietämillä Kuu kulki Auringon ja Maan radan välistä.
Samanlainen ilmiö oli edellisen kerran näkyvillä 1990 ja seuraavan kerran täydellistä
auringonpimennystä voi seurata näillä korkeuksilla joskus vuonna 2126.

Kiitos matematiikan opettajamme Elinan, pääsimme tutustumaan
tähän harvinaiseen näkyyn ja saimme uuden kokemuksen.
Elina oli hommannut käyttöömme asianmukaiset suojalasit,
joiden avulla pystyimme tuijottelemaan taivaalle turvallisesti.
Ilman laseja kokemus olisi jäänyt puolitiehen, vaikka pimenevä aurinko
pidensikin varjoja ja muutti ympäristön värit epätavallisen näköiseksi.

Petri

Ei kommentteja

Erilaisen oppijan ohjaaminen

Perjantaina 27. maaliskuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Koulunkäynnin ohjaajaopiskelijoilla on varmasti yksi opintojen mielenkiintoisimmista jaksoista menossa, sillä olemme nyt oppimassa uusia tietoja ja taitoja erityistä tukea tarvitsevien ohjaamiseen. Jakson aikana otetaan selvää siitä, miten voisi ohjata oppilasta, jolla on tarkkaavaisuuden tai käyttäytymisen ongelmia. Tai miten voisi huomioida ohjauksessa oppijan fyysisen toimintakyvyn esteet (esim. näkö-, kuulo tai liikuntavamma). Ohjattavana voi myös olla autistinen tai kehitysvammainen oppilas.

Näitä ohjaamisen taitoja harjoitellaan yhdessä oppitunneilla. Asioita opitaan myös aidoissa käytännön tilanteissa. Opiskelijat ovat olleet esimerkiksi mukana ohjaamassa Jyväskylän kaupungin erityisliikunnan uintiryhmässä. Osa on ollut mukana myös kaupungin erityisliikunnan talvipäivässä. Nyt jokainen pääsee harjoittelemaan vaativia ohjaustilanteita myös iltapäivätoiminnan Vertti-ryhmissä (vaativan erityisen tuen iltapäivätoiminta). Kevään kruunaa vielä viiden viikon jakso työelämässä, erityistä tukea tarvitsevien parissa. Tämä on sisällöllisesti sellainen kokonaisuus opinnoissa, että yleensä opiskelijan tiedonjano vaan kasvaa. Aihe on valtavan kiinnostava ja laaja, ja jokainen huomaa, että tässä on jatkuvasti mahdollisuus oppia uutta.

kuvasarja

Kevätterveisin KAIP14-ryhmä ja Sari-ope

Ei kommentteja

Tervehdys LPP15K ryhmältä!!

Perjantaina 20. maaliskuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Aloitimme lapsi- ja perhetyön opinnot tammikuussa. 13 naisen ja yhden miehen voimin olemme lähteneet tutustumaan lapsen maailmaan.

Ryhmämme on erittäin motivoitunut ja innoissaan asioista joita tunneilla käymme läpi. Tehtävätkin meinaamme tehdä liian laajasti. Joillakin opiskeluista on enemmän aikaa, jotkut meistä taas tulevat suoraan lukion penkiltä. Ryhmästämme löytyykin kaiken ikäisiä aina19-vuotiaasta jo yli 40... Mutta se ei opiskelua häiritse, ikä on vain numero ja erilaisuus on rikkautta. Koska olemme naisvoittoinen ryhmä, kaiken maailman höpötykseltäkään ei voi välttyä.

Olemme päässeet tekemään paljon ryhmätöitä, esimerkiksi Raamattu ja kristinoppi -tunneilla pääsimme tekemään paperista isot opetuslapset ja sukeltamaan Jeesuksen aikaan. Olemme myös päässeet tutkimaan lakeja ja asiakirjoja. (Kaikki luonnollisesti jännittävät siitä pian olevaa tenttiä.) Myös lapsen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kehitys on tullut tutuksi, niin teoriassa kuin käytännössä havainnointitehtävän puitteissa. Vuorovaikutusasiat ovat myös tutumpia nyt lapsen näkökannalta. Asiaa on tullut paljon ja tässä ei suinkaan ole kaikki asia, mitä olemme ehtineet käsitellä.

Kolmen viikon päästä alkaa työssäoppiminen, harjoittelua pienten kanssa. Päiväkotiin ja perhepäivähoitoon on lähdössä motivoituneita ja innokkaita harjoittelijoita, jotka varmasti tekevät parhaansa. Lapset ovat alle kolmevuotiaita, joten luvassa saattaa olla vaipanvaihtoa!

Ensi viikolla on meidän vuoro pitää hartaudet, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, jännittävää.

 

Ei kommentteja

Kulttuurit tutuksi basaarilla

Torstaina 12. maaliskuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Opistolla puhutaan tänä lukuvuonna 28 eri äidinkieltä. Opiskelijoita on 29 kotimaasta. Taitaapa olla ennätyksellinen kielien, kotimaiden ja kulttuurien kirjo ja rikkaus - mahtavaa! Tänä vuonna uusia äidinkieliä JKO:lla ovat mm. afar (Eritreasta), hausa (Ghanasta), iirin kieli (Irlannista) ja turkmeeni (Afganistanista).

Runebergin päivän 5.2. kunniaksi opistolla järjestettiin monikulttuurinen basaari. Järjestelyissä olivat mukana maahanmuuttajakoulutukset, kymppiluokka, teatteri- ja musiikkikoulutus, opiston kuoro sekä opiskelijoita myös kotityöpalvelukoulutuksesta. Opiskelijat tekivät päivästä juhlan.

Tässä hieman tunnelmia basaarilta. Kynäilemässä olivat viestinnän tunnilla Mava-ryhmän opiskelijat Bei, Chantal, Julie, Mei, Peadar ja Valentin (kuvat ja tekstin koonti: Sirpa).

Runebergin päivä (5.2.) oli hyvä päivä ja oli mahtavaa nähdä erilaisia maita. Me tutustuimme uusiin kulttuureihin ja se oli hauskaa. Kaikilla on erilaiset tavat, vaatteita ja ruokaa, erilaisia kieliä, laulua ja tanssia. Me tykkäsimme kaikista kulttuureista.

Kulttuuribasaari on hyvä asia, koska me emme tienneet kaikista maista, millaista kulttuuria siellä on. Opimme uusia asioita. On hyvä asia, kun ihminen voi tuntea toisen kulttuuria. Se on hyvä, että opistolla järjestetään basaari. Joka maalla oli vuoro ja mahdollisuus esitellä omaa kulttuuria. Juontaja oli Afganistanista, se oli kivaa.

Afrikasta oli vaatteita, erilaisia koristeita ja tavaroita - paljon iloista väriä. Näimme afrikkalaista tanssia ja kuulimme laulua. Näimme, miten taitavasti isoja koreja kuljetetaan pään päällä.

Afrikka basaarissa

Kiina on maailman väkirikkain maa. Siellä on 1,4 miljardia asukasta. Viidennes maailman ihmisistä on kiinalaisia. Kiinalaisen kalenterin uusi vuosi on toisen uudenkuun aikaan talvipäivänseisauksen jälkeen. Kiinalainen uusi vuosi alkaa siis meidän kalenterissamme 21. tammikuuta ja 19. helmikuuta välillä. Uusi vuosi on vuoden tärkein ja pisin loma-aika Kiinassa. Silloin kiinalaiset tapaavat sukulaisiaan ja ystäviään. Koteja koristellaan punaisilla paperikoristeilla. Punainen on onnen väri.
Meillä oli kiinalainen pöytä, missä esittelimme tavaroita Kiinasta: kirjoja (myös bambulle kirjoitettuna), lompakko ja rahaa, teetä, kuukakkumuotteja, lasten ja aikuisten vaatteita ja paljon erilaisia onnea tuovia esineitä.

Kiina basaarissa

Kurdilaisesta kulttuurista oli lauluja ja lippu. Afganistanilaiset opiskelijat toivat nähtäväksi värikkäitä, käsityönä tehtyjä vaatteita ja maistettavaksi monenlaisia maukkaita ruokia.

Kurdi-kulttuuri basaarissa

Suomalaisen kulttuurin esilläolosta huolehtivat Kasvunpaikan linjan nuoret, jotka olivat koonneet pöydälleen suomalaisuutta kuvaavia esineitä ja herkkuja, tehneet kuvakollaasin ja postereita syksyn Tukholman-opintomatkaltaan. Lisäksi teatterikoulutuksen opiskelijat esittivät näytteitä monologeista ja musiikin koulutuksen opiskelijat lauloivat ja soittivat musiikkia maailmalta. Myös opiston kuoro esiintyi.

Suomi basaarissa

Pitkän pöydän ääreen olivat kokoontuneet opiston opiskelijat esittelemään Valko-Venäjän, Venäjän sekä Ukrainan kulttuuria. Saimme tutustua myös inkeriläiseen kulttuuriin ja Inkerin historiaan.

Ukraina basaarissa

Oli paljon nähtävää ja maisteltavaa, mm. suklaata, prjanic-keksejä ja sushka-rinkeleitä teen kanssa. Opiskelijat olivat tehneet postereita, ruokaohjeita, satuja ja tuoneet nähtäväksi kirjoja, kalentereita, kuvia, tauluja ja teekannuja. Kuulimme venäläistä ja ukrainalaista musiikkia ja näimme perinteisiä asuja.

Venäjä basaarissa

Olihan elämyksellinen ja värikäs päivä! Joku kysyikin, eikö tällainen mahtava meininki voisi kestää koko viikon. Siinäpä kehittämisidea :)!

 

Ei kommentteja

Mava-opiskelijan kuulumisia

Torstaina 12. maaliskuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Moi. Olen ihminen joka on opiskellut MAVAn kursilla Jyväskylän Kristillisessa Opistossa viimesta Elokuusta.
Mutta mitä MAVA tarkoittaa? Ja minkälainen kurssi se on? Hyvä kysymys. No, MAVA tarkoittaa Maahanmuuttan-...eh. Maahanmuutta...Ummmmm... Se on kurssii ulkomaalaisille ihmisille jolla opiskellaan perustmatematiikkaa, luonnontietoa, tietotekniikkaa ja, totta kai, suomen kieltä. Paljon, paljon suomen kieltä.
Yleensä, meidän päivämme aloittaa kahdeksalta aamulla mutta emme herää päässä ennen ensimmäisen kahvitauon alkaen. Silloin, kaikki ovat puhelimella kun opettajamme on puhumalla. Joskus kuulemme jotakin häneltä mutta se on unohtanut nopeasti.
Kahvin jälkeen sitten ollaan tosi huomaavainen. "Oppettaja, oppettaja, minulla on kysymys" on kuullut koko ajan opiskelijoista. Joskus sanotaan "ope" tai opettajan nimensa mutta sen viesti on sama.
Meillä on paljon aiheita MAVAssa: matamattiika (2+2=4), fysikka ja kemia (E=mc2), Elinkeinoelämä ja yriittäjyy (minulla ei ole esmerkiksia, emme alloitta sitä vielä), englannin kieltä (hello) ja paljon muuta (hej). Minulla on hyvää vihjettä: Jos sinä et halua opiskella englantia kurssia koulussa, tietäkää sitä kieltä hyvin ennen se aloittaa ja sitten sinä et tarvitse mennä kurssiin. Ole hyvä, kaikille.
Nii. Noin 11:00 otamme kahvitauko. Silloin, juomme kahvia haveilemalla ruokailuun. Kaikilla on paljon nälkä ja emme kuule mitä opettaja sanoo koska meillä on ruokaa mielessä. Toivoisesti, se ei ole tärkeää.
MAVA on tosi hyvä jos sinä haluaisit parentaa sinun suomen kielisisi. Joka maanantai minulla on pieniä dialogia opettajan kanssa:
"Mitä kuuluu, Peadar?"
"Hyvää."
"Miten viikonlopun meni?"
"Hyvin."
"Mitä sinä teit?"
"En tehnyt mitään."
"Okei."
"Nii."
Se on arvokasta kokemusta.
Joskus, meidän pitää mennä työharjoitteluun myös jolloin sinun täytyy harjoitella suomea. Ennen jouluna, minä menin Oiva ja Ilonalle tekemään työharjoittelua. Se on vähän samanlainen kuin nuorikeskus ja olin siellä päivällä jolloin nuoreja ihmisiä ovat koulussa. Sitten minä join paljon kahvia ja puhuin paljon suomea. Se oli... kiva. Minulla on toista vihjettä: Kun sinä tiedät sinulla on työharjoittelua joskus pian, yrittää löytää paikka nopeasti
Kello kahdeltatoista syömme ruokaa. Yleensä se on herkullinen ja olen tyytyväinen mutta joskus se on kasvis päivä. Totta kai, minä en valita koska se on epäkohtelias, mutta jos minulla on mahdollisuuden mainita, esimerkiksi blogilla, että minä pidäisin syödä lihaa joka päivä minä teen sen. Mutta se ei ole tärkeää. Kolmesta vihjettä: Jos ruokaa on ilmainen, syökää kaikki sinä voisit.
Joskus opiskelemme koulussa ruoan jälkeen mutta yleensä menemme kotiin mutta meillä on (liian) paljon läksyä joka päivä (köh köh). Kyllä.
Minä kuulin että MAVA kurssi loppuu tämän kouluvuoden jälkeen Kristillisessä Opistossa. Harmi. Minä ajattelen että se on (oli) tosi hyvää kurssia opiskella ja oppia juttuja työelämästä, kouluelämästä ja kulttuurista Suomessa ja minä toivon että ihmisiä voivat tehdä se toisella koulussa Jyväskylässä.
Kiitos kaikille, minä toivon että opitte jotakin minusta.
Peadar, MAVA14S

 

 

Ei kommentteja

Suvivirttä kohti

Tiistaina 10. helmikuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

suntiot_katolla

S14S-ryhmän suntioilla opinnot ovat edenneet kohti toukokuun"deadlinea", työssäoppimista kertynyt ja sen myötä jokaisen suntioidentiteetti on saanut roimasti vahvistusta. Voidaan kai sanoa että opintojen tässä vaiheessa olemme hieman yli 1/2-suntioita.

Työssäoppimisen myötä kaikille varmasti on konkretisoitunut koulun teoriatunneilla opittu suntion työn punainen lanka eli työnkuvan monimuotoisuus. Kaikki ruuvimeisselin ja Raamatun väliltä tuntuu kuuluvan seurakunnassa suntiolle. Tämä tuo työhön haastetta mutta varmasti myös motivoi.

Opintopolkuumme on kuulunut teologisten oppien lisäksi myös monia muita yleishyödyllisiäkin tietoja ja taitoja, mm. elintarvikehygieniaa, suntioruotsin- ja englannin smalltalkin perusteita, hätäensiapua, alkusammutusta, puhtaanapitoa ja kiinteistöhoidon abc. Vielä on tulossa mm. turvallisuuskoulutusta, hautaus- ja viheraluetietoutta sekä lisää työssäoppimista. Näiden kurssien opit ovat luultavasti levinneet myös meidän kaikkien arkielämäänkin; jääkaapin siisteys on tsekattu, sammutuspeitto ostettu, siivousvälineet päivitetty, kodin päävesisulku etsitty ja lisäksi tiedämme että kalkki on muutakin kuin valkoista jauhetta ja että alba tarkoittaa muutakin kuin hotellia Jyväskylässä.

Olimme vastikään myös pienellä joukolla kiinteistötöissä Nilsiässä Aholansaaressa herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen jalanjäljillä. Retki oli oikein antoisa, työskentelyn iloa, hyvää ruokaa, hieno ympäristö ja illalla vielä mahdollisuus hiihtoon ja puusaunan löylyihin. Kun vielä mainitaan, että nousimme siellä yläilmoihin, kattolumitöihin (turvavaljaiden kera tietenkin), ei voi muuta sanoa kuin että paljon tässä on tullut lyhyen suntio-opiskelun myötä koettua.

Näillä "öyläteillä" siis kohti kevättä!

Satu, suntio-opiskelija

 

Ei kommentteja

Sanomalehtiviikko

Maanantaina 9. helmikuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Viikolla kuusi vietettiin myös meidän opistollamme sanomalehtiviikkoa. Teemaviikko näkyi opetuksessa sanomalehtien tutkimisena. Mitä opiskelijat sanomalehdistä löysivät? Kaikille suomen kielen taidoista huolimatta löytyi mielenkiintoisia aiheita peltipoliisien lisäämisestä hävittäjiin. Kuvahan vastaa tuhatta sanaa, vaikkei kieltä vielä täydellisesti hallitsisikaan! Mutta miksi sanomalehtiviikkoa vietetään? Sitä on vietetty jo parikymmentä vuotta. Tarkoituksena on kouluissa tutustua paikallislehtien uutistarjontaan.

Sanomalehtien lukeminen on näin opettajan näkökulmasta tärkeää useammastakin syystä. Lukutaitoa itsessään on pidettävä yllä - ja parhaiten se onnistuu lukemalla. Lehdet myös auttavat vaikuttamaan jokapäiväiseen elämäämme. Jyväskylän kaupunki ilmoittaa lehdessä kaavoitusmuutoksista, jotka voivat vaikuttaa juuri sinun elämääsi. Kaavaan pyydetään aina kommentteja ja mielipiteitä. Silloin voi yrittää saada lähiympäristöönsä skeittipuistoa tai frisbeegolfrataa tai mitä sinne kaipaisikaan. Pitää uskaltaa yrittää ja haaveilla! Nykyään tietoa myös välitetään nopeammin kuin koskaan. Tärkeää onkin osata lukea uutisia kriittisesti. Uutiset eivät tarkoita totuutta. Toivottavasti pysytte valppaina lukiessanne!

Opistollemmekin tilataan useampaakin lehteä, joten viettäköön jokainen jatkossa joka viikko sanomalehtiviikkoa! Ja jos olet sitä mieltä, ettei lehdessä ole sinulle mitään luettavaa, aktivoidu! Toivo sinua kiinnostavista aiheista artikkeleita. Saatat yllättyä!

Anne - APAn ope

Ei kommentteja

Kevätlukukausi - Joulusta festareihin

Torstaina 29. tammikuuta 2015 | Opistoväen Kuulumisia

Aika tuntuu koulutyössä kuluvan kuin siivillä. Tammikuu on jo pitkällä, vaikka juurihan vasta joulua vietettiin. Keskellä talvea alkaa olla merkkejä ennen pitkää saapuvasta keväästä: illalla kotiin mennessä ei enää ole aivan säkkipimeää ja aamutkin alkavat valostua. Bird Life Finlandkin järjesti jo viime viikonloppuna bongauspäivän pihalinnuille.

Vaikka syksyn pimeät ovat välillä raskaita, kevätlukukausi tuntuu hurahtavan ohitse nopeasti kuin lasketellen. Hiihtolomaan on nyt enää reilut kolme viikkoa ja se tarkoittaa, että kevätlukukausi on pian sen jälkeen puolivälissä!

Aika ei opella käy pitkäksi. Aina on jotakin tekemistä. Lukuvuodet, lukukaudet, juhlat ja lomat jaksottavat työn selkeästi, eikä peukaloita ole juuri aikaa pyöritellä. Nyt alkaa olla ajankohtaista suunnitella toukokuussa, päättäjäisviikon keskiviikkona 20.5.2015 vietettävää Iloa, eloa, älyä -festaritapahtumaa. Suunnittelu käynnistyy yhteisillä tapaamisilla ensin ohjaavien opettajien kesken ja sitten opiskelijaryhmien kanssa. Yhdessä suunnittelemalla ja toteuttamalla luodaan lapsille, varhaisnuorille ja perheille tapahtuma, johon odotetaan useita satoja kävijöitä. Tapahtuma on suuri yhteinen ponnistus, joka ikään kuin kokoaa vuoden työn ja saavutetun osaamisen nähtävään muotoon.

Tapaamisiin festarien merkeissä!

masi, festarivastaava

 

Ei kommentteja

Kirjoittajat

Uusimmat kommentit

Ei kommentteja

 
JKO | JYVÄSKYLÄN KRISTILLINEN OPISTO
Laadukasta koulutusta jo vuodesta 1942 | Sulkulantie 28 | 40520 Jyväskylä | 014 3348 000